Yli puolet maailman väestöstä on päättänyt tavoitella kaupunkielämän tarjoamia mahdollisuuksia, palveluita ja kokemuksia. Perinteiset nykypäivän kaupungit aiheuttavat kuitenkin vakavia seurauksia ilmastolle ja ekologialle, ja kasvavan kaupungistumisen odotetaan kärjistävän ongelmaa. Älykkäiden kaupunkipalvelujen integrointi on sekä välttämätöntä että väistämätöntä, jotta kaupunki voi lähteä mukaan kestävään ja joustavaan kiertotalouteen ja edistää sitä. Tässä valossa Envacin pneumaattinen jätteenkeräysratkaisu on ilmeinen valinta. 

Tiedon kerääminen

Älykkään kaupungin kiertotaloudessa taloudellinen arvo ja kestävyys kulkevat käsi kädessä massadatan keräämisen ja tekoälyn käytön kanssa. Yhdessä nämä yksinkertaistavat virtauksia ja luovat synergioita.

Kaupungin eri palveluista, kuten vedestä, sähköstä, liikenteestä ja jätteenkeräyksestä, saatavan massadatan analysoinnin avulla voidaan innovoida älykkäitä palveluita asukkaille ja käyttää resursseja kestävästi ja tehokkaasti.

Envac-järjestelmä kerää tietoja käytöstä ja suorituskyvystä vuorokauden ympäri. Näin se voi optimoida järjestelmän suorituskyvyn ja välittää tietoa sekä älykkään kaupungin julkishallinnolle että sen asukkaille. Envacin hallintajärjestelmää tukevat tiedot voidaan integroida muihin kaupunkikohtaisiin alustoihin ja ohjelmistoihin.

Tilan vapauttaminen

Hyvin suunniteltuja ja verkottuneita viheralueita tarvitaan yhä enemmän, jotta tiiviistä ja ahtaista kaupunkialueista saadaan joustavampia. Bonuksena nämä kaupungin keuhkot myös houkuttelevat asukkaita ja vierailijoita.  Älykkäässä kaupungissa siirrämme jätehuollon maan alle, jotta lapset ja aikuiset sekä polkupyörät saavat enemmän tilaa maan päältä. Järjestelmämme ansiosta kaupunkeihin ei enää tarvitse rakentaa kulkuväyliä ja kuljetusinfrastruktuuria jäteautoja varten. Tilaa jää enemmän, kun suuret kierrätysasemat voidaan korvata huomaamattomilla jätteiden syöttöpisteillä, joiden kautta käsitellään kaikenlaisia kierrätysmateriaaleja ja jätteitä.

Jätteiden uusiokäyttö ja kierrätys

Älykkäässä kaupungissa samoja resursseja käytetään yhä uudelleen loputtomassa silmukassa. Tämä edellyttää kätevää ja tehokasta kierrätystä ja kierrätykseen kelpaamattoman jätteen uusiokäyttöä energiantuotannossa tai kompostoimalla. Järjestelmäämme on helppo käyttää, se käsittelee useita kierrätettäviä materiaaleja ja käyttää kierrätykseen kelpaamatonta jätettä tehokkaasti biokaasun tai sähkön tuotantoon, kaukolämpöön tai kompostointiin.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää Envacista? Täytä lomake, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian!

* Pakolliset kentät